Vostok

Olet tässä Etusivu  > Laiva  > GPS (0-50 m) >  Vostok

Alus oli ostanut turskaa Arkangelista Jäämereltä ja oli tuomassa sitä Pietarin tarpeisiin. Matkaa tehtiin pitkin Norjan rannikkoa alas Tanskan salmiin. Itämerelle päästyään 142 tonnin laiva joutui myrskyyn ja kansilastia menetettiin mereen. Myrskystä kuitenkin selvittiin, koska alus oli vankkarakenteinen ja ehjä. Utön ohitettuaan se joutui uuteen myrskyyn ja painui kohti ulkoluotojen jonoa. Koska laivan ruumiin pääsi vettä tyrskyjen lyödessä yli kannen paaleihin lastattu kala vettyi. Raskas Vostok kävi hankalaksi käsitellä ja se karahti luodolle.

Myrskyn laannuttua Vänöstä lähdettiin soutamalla onnettomuuspaikalle. Pinnalla näkyvästä hytistä löytyikin Vostokin seitsenhenkinen miehistö, joka toimitettiin lämmittelemään ja edelleen mantereelle. Itse hylyn tilaan tutustui apuun hälytetty pelastusalus Assistans, joka sai kiinnitettyä Vostokin kylkeensä ja alkoi hitaasti lipua kohti mannerta. Myrsky yltyi jälleen. Nyt kolmannella kerralla se koitui Vostokin lopulliseksi tuhoksi. Laivan takila romahti Assistansin kannelle ja sotkeutui sen kansirakenteisiin perusteellisesti. Samalla kaatuvat mastot rikkoivat Vostokin kylkeä niin pahasti, ettei veden tuloa kyetty enää hillitsemään. Tässä tilanteessa oli vaara, että myös Assistans kaatuu kyljelleen ja uppoaa. Takilaa alettiin kiireesti hakata irti Vostokista ja kiinnitysvaijerit katkottiin. Vostok upposi välittömästi. Samassa myrskyssä oli pelastettu miehistö haaksirikkoutunut saaristolaisveneessään vielä uudelleen.

Vänöläisistä pelastusmiehistön jäsenistä Isaksson-nimiselle myönnettiin myöhemmin tsaari Nikolai II:n kuvalla varustettu hengenpelastusmitali. Hylyn uppoamispaikalta kerrotaan saadun erityisen suuria turskasaaliita ja uppoamiskohta kulkeekin saaristolaisten keskuudessa Turskapaikan nimellä.

Katso myös Luotsi- ja majakkalaitoksen karilleajo- ja haaksirikkotilasto 1910


Tekstin laatija Vaheri-Hyvärinen-Saari

Lähdeluokittelu: GPS (0-50 m), Laiva
Tyyppi: kuunari
Uponnut: 3.11.1910
Sijainti: Dragsfjärd, Vänö, Kalkskär


Lähdetiedot:
  • Hylkyjä Suomenlilla ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto Oy, Hämeenlinna 1996
  • Urheilusukeltaja-lehti 5 /1993
  • Luotsi- ja Majakkalaitoksen ylihallituksen karilleajo- ja haaksirikkoilmoituksia vuodelta 1911
  • Saaristomerta ja sankareita, Erkki Metsävuori 1993, s. 119

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 59° 46.314' N , 22° 05.340' E WGS84 (Geo link)

Paikannustarkkuus: GPS (0-50 m)
Materiaali
Tyyppi kuunari
Uppoamisaika 3.11.1910
Uppoamispaikka Dragsfjärd, Vänö, Kalkskär
Uppoamispaikka , ,

Pituus 32 m
Minimisyvyys 16 m
Kunto Hylky on melko hajonnut. Runko lepää tasaisella pohjalla 16 m:ssä. Kansi sijaitsee rinteessä 24 m:ssä

Pohjan syvyys 24 m
Pohjan laatu kivi


Laatijat Jukka Sulku




MEDIA

Videot


Tekijä tai tekijät:Vesa Kankkunen, Susan Leong
Video hylkysukellukselta Vostokilla 2012 toukokuussa


KOHTEEN IHANNEOLOSUHTEET JA SÄÄENNUSTEET

Kerro millaisella kelillä kohteella kannattaa sukeltaa?



Auta sukellusretken suunnittelua jakamalla omat tuuliolosuhteita koskevat suosituksesi


Ennuste Ilmatieteen laitos

[Avaa ennuste]