Tauvon kalastusvene

Olet tässä Etusivu  > Laiva  > -noin (50 m - 1 km) >  Tauvon kalastusvene

Tauvon kalastusvene O-1486 oli puurakenteinen, valkoisella lasikuitukuorella vahvistettu, perähytillinen ja isolla dieselmoottorilla varustettu kalastusalus.

Alus lähti 2.9.2010 merelle Lumijoen Varjakasta. Yksin liikkeellä ollut kalastaja oli vielä mereltä yhteydessä puhelimella ystäväänsä ja kertoi kelin olevan merellä todella pahan. Tämän jälkeen kalastajaan ei saatu yhteyttä ja veneen etsinnät eivät tuottaneet tulosta. Vasta 10.09.2010 kaksi kalastajaa löysi kadonneen veneen uponneena noin 4 kilometriä luoteeseen Siikajoen Tauvosta.

Veneessä kiinni olevat verkot kohoineen olivat nousseet pintaan ja itse vene löytyi yli 7 metrin syvyydestä kaikuluotaimella. Paikalle saapuneet Pelastuslaitoksen sukeltajat tutkivat aluksen.
Kadonnutta kalastajaa ei löytynyt. Vene oli pohjassa kölillään, keula merelle päin.

Alkutalvesta 2010 raahelainen sukellusseura Mursut aikoi nostaa veneen, mutta sitä ei paikalta löytynyt. Epäiltiin, että myrskyt ja merivirrat olivat kuljettaneet veneen pois löytöpaikalta. Hukkunut kalastaja löytyi seuraavana kesänä Raahen edustalta, Jyryn saaren rantaan ajautuneena.


Tekstin laatija Risto Sajaniemi

Lähdeluokittelu: -noin (50 m - 1 km), Laiva
Tyyppi: kalastusvene
Uponnut: 2.9.2010
Sijainti: Siikajoki, Tauvo


Hylystä muualla:
Lähdetiedot:
  • Raahen Seutu 5.9.2010 ja 13.9.2010
  • Raimo Lehtimäki palaute 28.1.2019

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 64° 49.760' N , 24° 28.058' E WGS84 (Geo link)

Paikannustarkkuus: -noin (50 m - 1 km)
Materiaali
Tyyppi kalastusvene
Kotipaikka Liminka
Uppoamisaika 2.9.2010
Uppoamispaikka Siikajoki, Tauvo
Uppoamispaikka ,

Pituus 9 m
Leveys 3 m
Asento kölillään
Kunto Jäät ovat voineet ruhjoa

Pohjan syvyys 7,5 m
Pohjan laatu hiekka

Muuta Hylkyä ei löydetty enää alkutalvesta 2010

Laatijat Risto Sajaniemi





KOHTEEN IHANNEOLOSUHTEET JA SÄÄENNUSTEET

Kerro millaisella kelillä kohteella kannattaa sukeltaa?



Auta sukellusretken suunnittelua jakamalla omat tuuliolosuhteita koskevat suosituksesi


Ennuste Ilmatieteen laitos

[Avaa ennuste]