Sverre
Uudessakaupungissa vuonna 1872 valmistunut kolmimastoinen parkki sai kasteessa nimekseen Aalto. Alus valmistettiin rautakaarille, ja se mainittiin erityisen lujaksi alukseksi. Aallossa oli valmistuessaan 45 hevosvoiman apukone, joka myöhemmin kuitenkin poistettiin. Parkkilaiva Aalto oli vetoisuudeltaan 320 nrt, ja pituudeltaan 48 metriä. Myöhemmin alus myytiin ensin Ahvenanmaalle ja sitten Raumalle, jolloin se kastettiin Sverreksi.
Sverre palveli isäntiään vuosikymmenet kunnes lopulta koki haaksirikon Ahvenanmaalla. Sverre oli rautamalmilastissa Itämerellä syysmyrskyssä, matkalla Odensesta Gävleen. Myöhään iltapäivällä 7.11.1941 onnistuttiin huonossa näkyväisyydessä suuntimaan Lågskärin majakka. Keli oli sen verran kova, että kapteeni päätti hakeutua majakkasaaren tyveneen suojaan. Merialueella on runsaati vaarallisia matalia ja niitä väistellen pyrittiin kohti majakkaa. Odottamatta alus sai rajun pohjakosketuksen, jonka seurauksena isomasto kaatui ja alus kaatui kyljelleen. Tilanne oli toivoton; miehistö huusi apua läheisiltä Lågskärin luotseilta. Miehistön onnistui juuri laskea yksi Sverren laivaveneistä kun alus irtosi karilta ja alkoi ajelehtia kovassa tuulessa. Tähän mennessä luotsit olivat ennättäneet haaksirikkoisen luokse ja onnistuivat pelastamaan alukselle jääneet. Pian tämän jälkeen alus murtui keskilaivasta siinä olleen raskaan lastin johdosta ja painui syvyyteen.
Hylky onnistuttiin paikallistamaan vuonna 2002. Se makaa oikein päin kovalla hiekkapohjalla kahtia revenneenä. Sukellussyvyydet hylylle ovat 63-70 metriä ja näkyväisyydet ovat yleensä erinomaiset. Lisäksi hylyllä on runsaasti irtaimistoa jäljellä.
Tekstin laatija Jukka Sulku


Lähdeluokittelu: karkea (n. 1-5 km), Laiva
Tyyppi: parkki
Uponnut: 7.11.1941
Sijainti: Ahvenanmaa, Lågskär
Lähdetiedot:
- Purjeiden aika, toim. Markku Haapio, Satakunna Kirjateollisuus 1983
- Rauhan meri, Eka Metsävuori, Suomen Urheilusukeltajain Liitto
- Rauman viimeiset purjelaivat, T. Varho, Oy Länsi-Suomi, Rauma 1987, s.131
- Merenkulkijoita ja laivanvarustajia Uudestakaupungista, Niilo Jussila, s. 46
- Uudenkaupungin laivat, Uudenkaupungin kauppalaivasto 1870-1982, toim.Niilo Jussila, Uudenkaupungin Kirjapaino Oy 1987, s.48
- Oxygen Dive & Adventure Center, Maarianhamina
- Länsisuomalaista merenkulkuperinnettä, Rauman-Uudenkaupungin rekisterialueet, päätoimittaja Tenho Hella, Newprint Oy Uudenkapungin paino 2001, s. 526, 527
HYLKYTIEDOT
Paikannustarkkuus: karkea (n. 1-5 km)
Materiaali komposiitti
Tyyppi parkki
Kotipaikka Rauma
Uppoamisaika 7.11.1941
Uppoamispaikka Ahvenanmaa, Lågskär
Uppoamispaikka Ahvenanmaa, Lågskär
Pituus 47,7 m
Leveys 8,27 m
Pohjan syvyys 50+
Muuta Paikka erittäin summittainen
Laatijat Jukka Sulku
KOHTEEN IHANNEOLOSUHTEET JA SÄÄENNUSTEET
Kerro millaisella kelillä kohteella kannattaa sukeltaa?
Auta sukellusretken suunnittelua jakamalla omat tuuliolosuhteita koskevat suosituksesi