Punapartojen rahtiparkki
Itäiseltä Suomenlahdelta, Punapartojen läheltä löytyi 1970-luvun lopulla kolmimastoisen parkkilaivan hylky, jota Kymenlaakson Maakuntamuseon johdolla on myöhemmin osittain tutkittu. Sukellusseurojen Vehkahait ja Vesikot vapaaehtoisvoimat ovat suorittaneet varsinaiset mittaukset. Hylyn keula ja perä ovat hyvässä kunnossa ja nähtävillä ovat pitkä peräkansi pääkannen yläpuolella sekä pakka keulassa. Pääkannella pakan alla ovat kookas ankkuripeli ja sen päällä ankkurien nostossa apuna käytetyt ranapalkit. Keskilaivan kansi on romahtanut ja näyttä siltä, että tähän 30-metrin syvyydessä makaavaan laivaan olisikin osunut troolin leija tai raskas ankkuri useamman kerran. Kukaties tutkimukset paljastavat laivan uponneen toisen laivan törmättyä sen kylkeen tai ehkä hylyn lastia on pelastettu väkivaltaisesti heti sen upottua.
Hamppuköysilastissa olleesta hylystä on toistaiseksi saatu konservoitaviksi joitakin koristeellisia metalliosia. Myös huomattavimmat kiintopisteet on tallennettu hylyn luonnokseen. Kohtuullisen ehjää ja siitä syystä tutkijoitaan palkitsevaa hylkyä voitaneen verrata tyypiltään Saaristomeren Nordstiernaniin, joka tosin on huomattavasti kehnommassa kunnossa. Punapartojen hylyn mitat ovat 40 x 8 metriä, eli se on myös Nordstiernania kookkaampi.
Tekstin laatija Vaheri-Hyvärinen-Saari




Lähdeluokittelu: GPS (0-50 m), Laiva
Tyyppi: parkki
Uponnut: 1800-luvun alku
Sijainti: Hamina, Punaparrat, Hallikari
Lähdetiedot:
- Hylkyjä Suomenlilla ja Saaristomerellä, Vaheri-Hyvärinen-Saari, Karisto Oy, Hämeenlinna 1996
- Pohjalla ry:n arkisto
HYLKYTIEDOT
Paikannustarkkuus: GPS (0-50 m)
Materiaali tammi
Tyyppi parkki
Uppoamisaika 1800-luvun alku
Uppoamispaikka Hamina, Punaparrat, Hallikari
Uppoamispaikka Hallikari, Hamina, Punaparrat
Pituus n. 40 m
Leveys n. 8 m
Asento Pystyssä, nojaa hieman oikealle kyljelleen, vasen laita ylöspäin.
Minimisyvyys 20 m.
Kunto Osa kolmimastoparkin hylyn kyljen laudoituksesta on romahtanut, samoin keskilaivan kansi. Peräpakalla on ehjää kantta, samoin keulassa, missä sijaitsee ankkuripeli. Peräkannella on sekaisin hamppuköysivyhtejä.
Pohjan syvyys 30 m
Pohjan laatu hiekka
Näkyvyys 1-5 m, pimeää
Muuta Hylky sijaitsee tasaisella pohjalla, joten se on helppo havaita kaijussa. Nykyään harvemmin poijutettu. Tyynen kelin sukelluskohde, jossa tarvitaan hyvä lamppu.
Laatijat Samuli Laukkanen
MEDIA
- Jari Hyvärinen
KOHTEEN IHANNEOLOSUHTEET JA SÄÄENNUSTEET
Kerro millaisella kelillä kohteella kannattaa sukeltaa?
Auta sukellusretken suunnittelua jakamalla omat tuuliolosuhteita koskevat suosituksesi