Juno

Olet tässä Etusivu  > Laiva  > -noin (50 m - 1 km) >  Juno

Vuonna 1906 rakennettu FÅA:n 1700 tonnin höyrylaiva Juno oli kotimatkalla Lontoosta ja Rotterdamista joulukuussa 1925. Se oli jo ohittanut viimeisen näkyvän majakan Gotlannin edustalla, kun tuuli alkoi nousta. Kahden aikaan uudenvuoden yönä laivalta oltiin jo havaitsevinaan Utön majakan kajastus, mutta Juno navigoituikin myrskyssä ja lumipyryssä hieman harhaan. Sen seurauksena alus ajoi kapteeni Arthur Nybergin komennossa karille noin 3 meripeninkulmaa Ljuskärin eteläpuolella Kökarissa. Nähty valo ei suinkaan ollut Utön majakka vaan 14 mpk:aa länteen oleva Kökarsörenin loisto.

Alus ankkuroitiin ja havaittin syntyneet vahingot varsin vakaviksi. Alla oli 17 syltä vettä ja Juno vajosi nopeasti. Pelastusvenettä alettiin laskea, mutta vain kolme miestä ja laivan ravintoloitsija ehti laivan kylkeen hakkaavaan veneeseen. Myös kapteeni horjahti siihen viime hetkessä. Rytäkässä veneen airot katosivat tietymättömiin. Pian veneen nähtiin ajautuvan perän puolelle ja katoavan mustaan veteen. Junoon jäi 16 henkeä, joista kaksi oli naisia, perämies Albert Björklövin komentoon.

Kylmähermoinen perämies odotti aamun valkenemista, jolloin nähtäisiin paremmin onko lähistöllä suojaista saarta. Tämän kokoluokan rahtilaivoissa ei tuolloin aina ollut radiota ja maissa ei ehkä huomattaisi laivan puuttumista ennen kuin muutaman päivän kuluttua, joten suojaa oli saatava. Aamulla soutumatkan päästä erottuikin Fallskär-niminen saari, jonne laivaväki hankkiutui ja josta heidät myöhemmin haettiin Kökarlandetiin. Miehistön jätettyä laivan se lipui pian keula edellä syvyyksiin.

Entä kapteeni ja neljä muuta? Heidän veneensä oli ajelehtinut jonkin aikaa ja lopulta heittänyt miehet luodolle. Vene ei kuitenkaan ollut hajonnut niin pahoin, ettei sillä kykenisi soutamaan, varsinkin kun kadonneet airotkin löytyivät saman luodon rannalta vähän kauempaa. Miehet sousivat Ljusskäriin, jossa oli luotsin kalamaja. Luotsin tullessa apajiaan kokemaan hän ihmeekseen näki mökkinsä piipusta nousevan savua. Miehistön nouti paikalta pelastusalus Protector maihin ehtineen perämiehen pyynnöstä.

Sukelluskerho Ahvenat ry nosti Junon hylystä laivakellon vuonna 1995 ja lahjoitti sen Ahvenanmaan merenkulkumuseolle.


Tekstin laatija Jari Hyvärinen

Lähdeluokittelu: -noin (50 m - 1 km), Laiva
Tyyppi: höyrylaiva
Uponnut: 12.1925
Sijainti: Ahvenanmeri, Kökar


Hylystä muualla:

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 59° 46.670' N , 21° 00.500' E WGS84 (Geo link)

Paikannustarkkuus: -noin (50 m - 1 km)
Materiaali
Tyyppi höyrylaiva
Kotipaikka Suomi
Uppoamisaika 12.1925
Uppoamispaikka Ahvenanmeri, Kökar
Uppoamispaikka ,






KOHTEEN IHANNEOLOSUHTEET JA SÄÄENNUSTEET

Kerro millaisella kelillä kohteella kannattaa sukeltaa?



Auta sukellusretken suunnittelua jakamalla omat tuuliolosuhteita koskevat suosituksesi


Ennuste Ilmatieteen laitos

[Avaa ennuste]