Argus

KOLMIKULMAN PETOLLINEN MATALIKKO

Skotlantilainen Grangemouthin pikkukaupunki Edinburgin länsipuolella uinui sateisessa aamuyössä. Syyskuinen leuto tuuli puhalsi pitkin vuonoa saaden veden liplattamaan satamassa olevien laivojen kyljissä.

Mathias Lund, tanskalaisen kuunariparkki Arguksen kapteeni, istui kajuutassa peräkannella keskustellen perämiehensä kanssa laivan lähtövalmiudesta. Kaikki tuntui olevan kunnossa: Ruumassa oli sopiva määrä painolastia, miehistö täysilukuinen, purjeet kunnossa ja muutenkin laiva oli valmiina lähtöön. Matka suuntautuisi tällä kertaa Suomen länsirannikolle Reposaarelle puutavaralastia hakemaan. Keskustelun keskeytti matruusin ilmoitus luotsin ja hinaajan saapumisesta. Laivalla alkoi työn hyörinä. Argus irroittautui laiturista tuotapikaa hinaajan avustuksella. Oli Syyskuun 18. päivä vuonna 1894 kello 3 aamuyöllä. Laiva asettui hinaajan vanaveteen ja pitkä hinausmatka merelle alkoi.

Kello 4.30 Edinburgin ulkopuolella luotsi poistui laivasta. Hinaajan avulla matkaa jatkettiin Inch Keithin ulkopuolelle, jossa hinausköysi irroitettiin puolenpäivän aikaan. Hinaaja töräytti höyrypillillä lähtötervehdykset ja kääntyi takaisin. Kapteeni Lund heilautti kättään tervehdykseksi.

Täydet purjeet nostettiin ja merimatka saattoi alkaa. Alkumatkan Argus purjehti maantuntumassa eteläänpäin itätuulen voimin torstaihin 20. syyskuuta saakka, jolloin tuuli alkoi puhaltaa itäkoillisesta. Seuraavana päivänä aloitettiin Pohjanmeren ylitys ja maa hävisi näkyvistä. Matka sujui hyvin vaihtelevissa tuulissa ilman erityisiä mainintoja.

29. syyskuuta yöllä saatiin Tanskan maa näkyviin ja ohitettiin maan luoteiskärjessä oleva Hanstholmen ja 2. lokakuuta Skagenin kärki. Seuraavana päivänä ohitettiin Falsterbon majakkalaiva ja Bornholmin saari, jossa sijaitsi Arguksen kotisatama Rönne. Matka jatkui vaihtelevissa tuulissa; toisinaan myrskyssä ja tyvenessä, sekä sadekuuroissa. Sunnuntaina 21. lokakuuta Argus purjehti Ahvenanmeren yli Pohjanlahdelle reippaassa lounaistuulessa.

Matka jatkui lokikirjan mukaan vaihtelevissa tuulissa ja sankassa lumipyryssä tiistaihin puoleenyöhön saakka. Seuraavana aamuna peilattiin Säpin majakkatorni 6 mkp itäkaakossa, eli oltiin purjehdittu hieman ohi määräsataman. Lumikuurot sakenivat ja kurssi muutettiin etelään. Kun ilma hieman selkeni peilattiin Säppi koillisessa ja Pietarinkari itäkaakossa. Veden syvyydeksi luodattiin jatkuvasti 20-30 metriä. Oli sakea lumipyry ja kannelle kertyi lunta paksu kerros.

Iltapäivällä oli melkein tyyntä, mutta sitten tuuli nousi luoteesta ja voimistui nopeasti. Tämän vuoksi nostettiin kaikki pikkupurjeet ja purjehdittiin hankavastaiseen kello kolmeen asti, jolloin Säppi peilattiin itäkoillisessa 14 mpk päässä. Nyt yritettiin kääntyä, mutta alus ei totellut peräsintä. Sen vuoksi nostettiin muutama isompi purje avuksi, jonka jälkeen alus totteli ruoria ja kääntyi enemmän pohjoiskoilliseen ja sai taas suunnan Säppiin. Vallitsi puuskainen ja kova luoteistuuli ja sankka lumipyry heikensi näkyvyyden ajoittain lähes olemattomiin. Kello neljän aikaan pumput varmuuden vuoksi peilattiin ja havaittiin laivassa olevan vettä nelisen tuumaa. Normaali pilssivesi, kapteeni tuumi.

Iltapäivällä 5.30 peilattiin Säppi kaakossa noin 2 mpk päässä. Nyt oltiin hyvässä asemassa satamaan pääsyä ajatellen. Lumipyry sakeni koko ajan ja olisi pian päästävä luotsin ulottuville. Nostettiin enemmän purjeita ja purjehdittiin kohti pohjoiskoillista ja runsaan puolen tunnin kuluttua Kallon majakka alkoi häämöttää lumipyryn seasta keulan oikealta puolelta. Kohta sen jälkeen kutsuttiin luotsia sytyttämällä merkkisoihtu. Luotsit eivät kuitenkaan ilmeisesti havainneet kutsua sakean lumipyryn takia. Tilanne vaikutti kapteenin mielestä hieman huolestuttavalta.

Kapteeni neuvotteli perämiehen ja muun miehistön kanssa vaihtoehdoista ja päätti sitten jatkaa omin avuin satamaan. Päätöksentekoa helpotti luultavasti se, että he näkivät erään höyryaluksen tulevan satamasta styyrpuurin puolelta heidän suuntaansa, joten kapteeni arveli heidän olevan edelleen väylällä. Juuri silloin alus kuitenkin tömähti rajusti karille. Vesi laivan ympäriltä luodattiin heti ja havaittiin karikon olevan paapuurin puolella.

Päivä oli jo kallistumassa illaksi ja hämärä vaihtumassa pimeydeksi. Lumituiskun lomasta huomattiin Kallon majakan yllättäen vilkuttavan punaista valoa. Kaikki purjeet laskettiin nopeasti ja pelastusvene laskettiin valmiiksi laivan vierelle. Sytytettiin useita merkkisoihtuja luotsin kutsumiseksi alukseen, mutta ketään ei vieläkään ilmestynyt. Ruuma peilattiin ja havaittiin siellä olevan kolme metriä vettä. Miehistö siirtyi veneeseen ja jätti aluksen runsaan tunnin kuluttua. Nyt oli kiire maihin etsimään hinausapua. Vajaan puolentunnin kuluttua höyrysluuppi Enterprice tuli haaksirikkoutuneita vastaan ja vei heidät Reposaaren rantaan. Pelastustöitä ei enää voinut kuitenkaan ajatellakaan, koska tuuli ja lumipyry olivat yltyneet myrskyksi. Väsynyt,
läpimärkä ja viluinen miehistö majoitettiin yöksi Reposaarelle.

Aikaisin aamulla yritettiin kahden höyryaluksen, Enterpricen ja Wilpaksen sekä muutaman muun veneen kanssa aloittaa kuunariparkin pelastaminen. Toiminta oli kuitenkin mahdotonta. Luoteismyrsky oli kova ja nosti korkean aallokon joka murtui Arguksen kylkiin ja huuhtoi jatkuvasti yli haaksirikkoutuneen laivan kannen. Iltapäivällä, myrskyn hieman laannuttua yritettiin uudestaan, mutta
ainoastaan saatiin pelastettua hieman miehistön vaatteita ja aluksen kalustoa. Myöhemmin samana päivänä kapteeni matkusti Poriin Tanskan varakonsulin luokse antamaan protestin tapahtuneesta. Sitä ennen hän oli valtuuttanut reposaarelaisen stuuvari A.Gustafssonin suorittamaan laivan pelastustöitä työväkensä ja laivan miehistön kanssa. Laivasta oli pyrittävä pelastamaan niin paljon kuin mahdollista.

Seuraavana aamuna kapteeni palasi Reposaarelle ja lähti heti miehistön ja pelastusväen kanssa haaksirikkopaikalle jatkaakseen pelastustöitä. Laiva oli kuitenkin tuhoontuomittu. Aamupäivän aikana Arguksen väsynyt runko murtui rajun aallokon voimasta kahtia ja vajosi miltei kokonaan veden alle. Laivan keulaosa jäi karikolle ja peräosan jäännökset ajautuivat Kallon rantaan. Lisäksi takilan
osia, köysiä ja purjeita ajautui Kalloon ja Reposaarelle, josta niitä päivän mittaan pelastettiin.

Seppo Salonen ja Sirpa Haapatie