Aino

Olet tässä Etusivu  > Laiva  > -noin (50 m - 1 km) >  Aino

AINO

Ensimmäisen maailmansodan alussa, elokuussa 1914, sammutettiin majakat ja loistot kautta Suomen rannikon, jotteivat Saksan merivoimat voisi navigoida ja operoida rannikollamme, varsinkaan satamien lähistöillä. Toimenpide oli epäilemättä tarpeellinen, mutta aiheutti suurta haittaa ja vahinkoa myös normaalille kauppamerenkululle. Majakoiden sammumisen myötä lisääntyivät karilleajot rajusti.

Porin edustalta sammutettiin Kallon ja Säpin majakat, sekä Reposaaren loisto. Luotsaustoiminta pysyi kuitenkin entisellään aina vuoteen 1917, jonka jälkeen luotsaus pimeän aikaan kiellettiin määräyksellä joka oli voimassa sodan loppuun saakka.

Sukellusveneistä ja miinoista huolimatta oli laivaliikenne suhteellisen vilkasta. Liikenne Mäntyluodon ja Reposaaren satamista Ruotsiin ja muualle oli lähes päivittäistä. Reposaarelaisella laivanvarustajalla ja suurliikemiehellä Werner Hacklinilla oli osansa tässä kaupankäynnissä. Sodan aikana hän osti useita purjelaivoja sekä höyrylaivan ja vuonna 1918 hänellä oli kahdeksan purjealuksen laivasto. Mutta alku oli hankalaa. Ensimmäinen laiva, höyrylaiva Birgit, ostettiin keväällä 1915 ja räjäytettiin saksalaisen sukellusveneen U-10 toimesta Gävlen edustalla saman vuoden marraskuussa, 6.11.1915. Hacklinin toisen laivan, Ainon, kohtalona oli pimennetyt majakat.

Syyskesästä 1916 Hacklin osti purjealuksen nimeltä Aino, se oli 2-mastoinen apukoneella varustettu moottorikuunari. Aino oli 25 m pitkä, 7 m leveä ja syväys 2.3 m. Bruttorekisteritonneja 99 ja netto-rekisteritonneja 89.4. Laiva oli rakennettu Koivistolla vuonna 1912. Ainon viimeinen matka alkoi Ruotsista, Gävlestä, syyskuussa 1916. Määränpäänä Mäntyluoto.

Syyskuun 26. päivä s/v Aino kellui Gävlen satamassa, ruumassaan 186 tonnia ja kannella 13 tonnia rautaharkkoja ja täkkirautaa. Se oli täysi lasti ja vakuutettu kahdessa vakuutusyhtiössä. Kapteeni Toivo Leonard Lehtinen laittoi lähtöselvityksen valmiiksi ja nousi kannelle katselemaan matkavalmisteluja.

Hämärä alkoi väistyä päivän tieltä kun luotsi saapasteli lankonkia pitkin laivaan. Kapteeni katsoi taskunauristaan ja totesi sen olevan 7.00. Moottori käynnistettiin ja laiva irtautui laiturista luotsin johdolla. Hinaaja otti Ainon hinaukseen noin klo 8.00. Kello 9.15 jäi luotsi laivasta Bönanin luotsiasemalle, noin 10 km Gävlestä koilliseen. Hinausvaijeri irroitettiin ja vedettiin hinaajalle, purjeet nostettiin ja matkanteko aloitettiin suunnanmäärityksellä. Tuuli oli NNW (337.5 astetta) ja 2 beaufortia. Kapteeni oli hieman huolissaan matkasta, sillä edelliskuussa olivat saksalaiset sukellusveneet toimineet vilkkaasti ja upottaneet Pohjanlahdella 4 alusta ja 2 oli kaapattu. Ainon lasti ei kapteenin saaman tiedon mukaan ollut sotakieltotavaraa, mutta saksalaisten käsitys saattoi olla toisenlainen.

Matka jatkui. Kello 18.12 ohitti Aino Finngrundetin-matalikon lounaisen valopoijun, jonka jälkeen olikin syvää vettä aina perille asti. Valopoiju oli myös viimeisin valonpilkahdus koko lopputaipaleella, sillä Suomen rannikko oli täysin pimennetty. Purjehdussuunta oli koko matkan ajan koillisen ja idän välille, kunnes koitti syyskuun 28. päivä. Finngrundet oli 80 mailia takanapäin. Oli aamuyö kello 2.40, sijainti määritettiin 61 29.80 P ja 20 48.60 I, tuuli oli kääntynyt lounaaseen ja voimistunut neljään beaufortiin. Yö oli säkkipimeä, Säpin majakka olisi normaalisti jo näkynyt, mutta nyt oli sota ja valo poissa. Kapteeni Toivo Lehtinen oli työntänyt pois mielestään sukellusveneet ja kaappausuhat, sillä purjehtiminen pimeässä lähellä rannikkoa oli tällä hetkellä vaarallisempaa. Kapteeni määräsi miehiä tähystämään ja pani samalla merkille että tuuli oli yltymässä.

Parin minuutin kuluttua havaittiin maata keulasta oikealle. Ruori käännettiin välittömästi paapuurin puolelle mutta liian myöhään. Aino rysähti karille. Kapteeni oli ihmeissään, sillä paikanmäärityksen mukaan heidän ei olisi pitänyt olla ihan näin lähellä rannikkoa. Ruori käännettiin oikealle, laiva kääntyi pohja kiviä kolistellen ja juuttui kiinni. Sitten yritettiin haalata taaksepäin purjeilla, mutta ilman tulosta. Laiva istui tukevasti karilla.

Tuuli yltyi koko ajan ja oli jo yli 5 beaufortia. Purjeet paukkuivat tuulessa ja perämies Charles Gunnarsson määräsi ne laskettavaksi alas. Pumppukaivot peilattiin ja havaittiin veden nousseen ruumaan. Miehistö aloitti pumppauksen, mutta tunnin uurastuksen jälkeen huomattiin että vesi vain jatkoi nousuaan. Tilanne näytti toivottomalta, merenkäynti voimistui hetki hetkeltä. Aallot murtuivat jo laivan kannelle, runko rutisi uhkaavasti. Mastot voisivat katketa tässä kurimuksessa milloin tahansa.

Kapteeni määräsi perämiehen ampumaan hätäraketin ja käski laskea pelastusveneen. Miehet saivat laskettua veneen laivan kyljelle, mutta samassa iso aalto tarttui siihen ja rysäytti sen kylkeä vasten. Pelastusveneen kylkilaudoitus repesi ja se täyttyi vedellä. Matruusi Frans Rosenberg katseli vesilastissa kelluvaa venettä ja tunnusteli sormillaan korkkiliiviään, oliko se hyvin kiinni jos joutuisi veden varaan. Miehistö päätti odottaa päivänvalon ilmestymistä ja etsiytyivät laivan kuivimmalle kohdalle, josta he katselivat kuinka laiva hajosi ympäriltä.

Kello viiden aikaan iski suuri aalto styypuurin puolelle, koko laiva tärisi. Mastot huojuivat ja osa köysistä katkesi. Kylki rikkoutui keskikohdalta ja suuri osa kannesta repeytyi irti. Kannella oleva rautalasti vajosi ruumaan ja osa putosi mereen.

Päivän valjetessa likomärkä ja väsynyt miehistö huomasi minne he olivat joutuneet. Aino oli törmännyt Säpin majakasta länteen olevalle ulkolaskun matalalle, alle kilometrin päähän saaresta. Miehistön toivonkipinä pelastumisesta virisi uudelleen. Kello 9 ja 10 välillä he näkivät ison soutuveneen keula aaltoja vasten pärskien tulevan heitä kohti. Vene asettui laivan viereen ja vaivoin he saivat pidettyä sen aloillaan. Kolme Ainon miestä onnistui hyppäämään veneeseen, jolloin se lähti takaisin jottei itse murskautuisi matalikolla myllertäviin aaltoihin. Iltapäivällä he tulivat uudelleen ja pelastivat loput kolme miestä ja kapteeni Lehtisen.

Vielä samana päivänä he yrittivät takaisin laivalle pelastaakseen tavaroita, mutta korkea merenkäynti ja kuunarin voimistunut kallistelu tekivät sen mahdottomaksi. 29. päivä kello 14-15 välillä kaatuivat laivan mastot mereen ja laiva repeytyi kokonaan kahtia. 30. päivä syyskuuta miehistö vietiin luotsihöyrylaiva Tähdellä Mäntyluotoon.

Merikapteeni Toivo Lehtinen arvioi meriselityksessään onnettomuuden syitä ja totesi että ennalta arvaamattoman kova myrsky, virheellinen paikanmääritys ja lopuksi Säpin majakan valon puuttuminen olivat syyt haaksirikkoon.

Aino jäi hylyksi, mutta arvokas lasti pelastettiin ja myytiin heinäkuussa 1917 huutokaupassa Porissa.


Tekstin laatija Seppo Salonen

Lähdeluokittelu: -noin (50 m - 1 km), Laiva
Tyyppi: kaljaasi
Uponnut: 28.9.1916
Sijainti: Luvia, Säppi


Lähdetiedot:
  • Seppo Salosen nettisivut

HYLKYTIEDOT

Koordinaatit 61° 28.800' N , 21° 19.200' E WGS84

Paikannustarkkuus: -noin (50 m - 1 km)
Tyyppi kaljaasi
Uppoamisaika 28.9.1916
Uppoamispaikka Luvia, Säppi
Uppoamispaikka ,

Pituus 25 m
Leveys 7 m
Kunto Repeytynyt kahtia.


Muuta Kirjallinen lähdetieto, hylky paikantamaton.

Laatijat Risto Sajaniemi





KOHTEEN IHANNEOLOSUHTEET JA SÄÄENNUSTEET

Kerro millaisella kelillä kohteella kannattaa sukeltaa?



Auta sukellusretken suunnittelua jakamalla omat tuuliolosuhteita koskevat suosituksesi


Ennuste Ilmatieteen laitos