Achill

Olet tässä Etusivu  > Laiva  > GPS (0-50 m) >  Achill
Helli hylkyjämme

HÖYRYLAIVA ACHILLIN SALAPERÄINEN LASTI

Kieltolaki Suomessa oli päättynyt keväällä vuonna 1932, mutta viinan salakuljetus ei osoittanut hiipumisen merkkejä vielä vuoden 1933 loppukesällä, jolloin Vaasaan satamaan lipui saksalainen höyrylaiva Orlando. Tavanomaisen kappaletavaralastin lisäksi laivassa oli toinenkin, hieman yllättäen tullut lasti, joukko haaksirikkoisia.

Laivan uppoaminen myrskyisällä merellä on aina dramaattinen tapahtuma, johon saattaa liittyä myös paljon traagisia tapahtumia. Maihin nousee usein vaitonainen joukko huopiin kääriytyneitä murheellisia merenkulkijoita. Tällä kertaa kaikki oli toisin. Maihin nousseet haaksirikkoiset, viisi englantilaista ja kahdeksan virolaista, olivat niin humalassa että tuskin pystyivät omin jaloin astumaan laiturille. Avuliaiden vastaanottajien joukossa oli myös tullikamarin miehiä, jotka takavarikoivat miesten hallusta löytyneet viinapullot.

Höyrylaiva Orlandon kapteeni huokaisi helpotuksesta päästessään eroon humalaisista haaksirikkoisista ja valmistautui nyt kohtaamaan laivaan nousseet päätään pyörittelevät viranomaiset. Miehet siirtyivät kapteenin salonkiin ja istuutuivat pöydän ääreen kuulemaan hänen kertomustaan tapahtumista.

HAAKSIRIKKO

Höyrylaiva Orlando oli 6.8. 1933 sunnuntaiaamulla matkalla Selkämerellä etelästä kohti pohjoista, kun se oli havainnut erään laivan antavan hätämerkkejä. Sijainti oli tällöin ollut noin 15 mpk länteen Säpin majakasta Luvian ulkopuolella, aluevesirajan ulkopuolella. Orlando höyrysi hädässä olevan laivan luokse, joka ui jo melko syvällä ja oli ilmiselvästi raskaassa vesilastissa. Laivan nimi, ACHILL, oli maalattu valkoisin kirjaimin keulapakan kummallekin puolelle. Haaksirikkoisen laivan miehistö oli siirtynyt valmiiksi pelastusveneisiin ja odotti tavaroineen pääsyä Orlandoon.

Kannelle päästyään Achillin kapteeni keskusteli saksalaisten kanssa laivansa pelastamisesta. Tilanne vaikutti kuitenkin melko toivottomalta, mutta yhteistuumin päätettiin yrittää hinata haaksirikkoista lähemmäs maata. Hinausköysi kiinnitettiin ja hinaus aloitettiin. Köysi kuitenkin katkesi heti hinauksen alkuvaiheessa ja laiva päätettiin jättää oman onnensa nojaan. Vähän ajan kuluttua se lopulta upposi.

Uponneen laivan kapteeni oli nimeltään Fullerton, hän kertoi että Achill, joka oli 500 tonnin kantoinen, oli kotoisin Lontoosta. Se oli matkalla Danzigista Ruotsiin Skellefteåhon 90 tonnin kappaletavaralastissa. Lisäksi hän kertoi, että laiva oli myrskyssä saanut vuodon ja alkanut täyttyä vedellä. Vettä oli kertynyt lopulta niin paljon, että miehistön oli ollut pakko jättää laiva. Tämän enempää ei kapteeni Fullertonista saanut irti. Sen sijaan hänen miehistönsä oli hieman puheliaampaa. Kaksi heistä kertoivat, että laivan lastina oli ollut spriitä.

Orlandon kapteeni ilmoitti haaksirikkoisille olevansa matkalla Vaasaan, jossa he saisivat antaa tarvittavat selvityksensä viranomaisille. Hän oli jo sähköttänyt tilanteesta Vaasaan, joten siellä oltaisiin miehiä vastassa. Tämän jälkeen Achillin miehistö siirtyi omiin oloihinsa ja kävivät käsiksi ”matkatavaroihinsa”, jotka hyvin liukkaaseen tahtiin valuivat janoisista kurkuista alas.

Orlandon saavuttua Vaasaan höyrylaiva Achillin miehistö vietiin heti merivartiolaitoksen Pohjanlahden piirin esikuntaan kuulusteltaviksi. Paikalla olivat myös Englannin ja Viron paikalliset konsulit. Kuulustelujen tulokset olivat melko laihat. Kapteeni Fullerton kertoi, että Achill oli lähtenyt Danzigista 28. heinäkuuta niinsanottu orderimääräys mukanaan. Määränpäätä eikä lastin tarkempaa laatua hän ei kuulusteluissa halunnut kertoa. Kapteeni itsepintaisesti toisti, että lastina oli 90 tonnia kappaletavaraa. Lauantai-iltana laiva oli myrskyssä saanut vuodon useiden pohjaniittien irrottua ja sunnuntaiaamuna konehuoneessa oli ollut niin paljon vettä, että lämmittäjät seisoivat rintaansa myöden vedessä. Onneksi paikalle oli saapunut höyrylaiva Orlando joka pelasti miehistön. Laivan paperit ja miesten henkilökohtainen omaisuus jäivät uponneeseen laivaan.

Viranomaiset kyllä ymmärsivät mistä oli kyse. Pirtulaivasta, joka oli tuomassa Suomeen spriilastia myytäväksi, mutta upposi onnettoman tapahtuman vuoksi. Koska laiva oli uponnut Suomen aluevesirajojen ulkopuolelle, eivät viranomaiset voineet muuta kuin passittaa miehet kotimaihinsa. Heti seuraavana päivänä, maanantaina, heidät lähetettiin pois Suomesta.

PIRTUMERI

Kalastaja istui paatin perätuhdolla puolimakaavassa rennossa asennossa peräsimenvarsi kainalossa. Harvakäyntinen moottori puksutti tasaisesti. Edessä oli aava ulappa ja takana Luvian ulkokarit. Vastainen tuuli lennätti välillä pärskeitä keulan sivuille, ilma oli lämmin. Piipunnysä kärysi kalastajan suupielessä.

Paatin keulassa kolahti jotain ja vähän ajan kuluttua uudestaan. Varmaan irtonainen astia keulatuhdon alla, kalastaja ajatteli. Kolahtelu kuitenkin jatkui epäsäännöllisin väliajoin ja hän kurtisti kulmiaan hieman ihmetellen. Äänihän tuli kyljeltä. Hän kurottautui eteenpäin ja veti kaasuvipun pois päältä. Taas se ääni kuului. Kalastaja kurottautui laidan yli ja miltei pudotti piipunnysän suustaan. – Mitä helvettiä! Hän huudahti ääneen. Meressä, veneen kyljellä kiilteli kanisteri. Hän kohotti katsettaan ja näki toisenkin ja kolmannen kanisterin. Sitten hän huomasi että meri oli täynnä kanistereita, ilmiselvästi pirtukanistereita.

Luvialla konstaapeli Santasen puhelin soi varhain keskiviikkoaamuna. Eräs tuttu kalastaja soitti ja ilmoitti että Luvian edustalla on meri täynnä pirtukanistereita. Santanen hätkähti hieman, mutta ei ollut kovinkaan yllättynyt uutisesta, sillä rannikon viranomaisille oli ilmoitettu erään laivan uponneen viime sunnuntaina ja että lastin epäiltiin olevan pirtua. Ilmoitus aiheutti kuitenkin tiettyä säpinää, kanistereiden talteenottaminen oli tehtävä nopeasti, sillä puskaradio oli varmasti viestittänyt asiasta ympäri saaristoa ja kanistereilla oli varmasti monta ottajaa.

Santanen ilmoitti heti merivartiostolle ja keräsi sen jälkeen muutaman kalastusveneen ryhmän ja lähti merelle löytöpaikalle. Parin tunnin ajomatkan jälkeen he saapuivat ensimmäisten kanistereiden luokse ja alkoivat keräämään niitä veneisiin. Kohta saapui paikalle myös merivartioston vesitasolentokone, se laskeutui lähistölle ja sen miehistö keräsi myös kanistereita talteen. Kohta kävi selväksi, että he yksin eivät suoriutuisi tästä tehtävästä, kanistereita oli liian paljon. Myöhemmin paikalle saapui Mäntyluodosta vartiolaiva Pori ja myöhemmin vielä vartiolaiva Aura.

Konstaapeli Santasen ja hänen etujoukkonsa toimesta merestä kerättiin 8000 litraa pirtua. Vartiolaivat saivat noin 600 litraa. Keräystä jatkettiin ulkosaaristossa koko päivän ja seuraavan yön kunnes sade keskeytti etsinnät. Kaikkiaan etsijät saivat talteen 9320 litraa pirtua. Lisäksi heidän käsiinsä joutui myös uponneen laivan pelastusvene, maalipurkkeja ja muuta tavaraa.

Seuraavien päivien aikana pirtulaivasta pulpahteli pintaan useita kanistereita joita valppaat kalastajat ja viranomaiset noukkivat talteen. Saalis nousi jo yli 10000 litran, mutta viranomaiset arvelivat lastin kokonaismääräksi noin 80000 litraa, joten suurin osa lastista oli edelleen laivan uumenissa. Syvyys haaksirikkopaikalla oli kuitenkin niin suuri, että senaikaisilla sukeltajilla ei ollut mahdollisuuksia laskeutua tutkimaan laivanhylkyä. Näin ollen pelastustöiden suorittaminen ei ollut mahdollisuuksien rajoissa. Pelastaminen rajoittui ainoastaan pintaan nousseiden kanistereiden keräämiseen.

Ajan kuluessa pintaan nousseiden pirtukanistereiden kerääminen harveni ja päättyi lopulta kokonaan. Pirtulaiva lasteineen väistyi vähitellen taustalle rannikon asukkaiden arkiaskareiden tieltä ja oli pian vain hauska muisto elokuisesta pirtumerestä.

Seppo Salonen 11.2.2000


Tekstin laatija Seppo Salonen

Lähdeluokittelu: GPS (0-50 m), Laiva
Uponnut: 6.8.1933
Sijainti: Luvia, avomeri


Lähdetiedot:
  • Seppo Salosen nettisivut
  • Museoviraston muinaisjäännösrekisterin kohde 2596.

HYLKYTIEDOT


Koordinaatit 61° 27.844' N , 20° 57.010' E WGS84

Paikannustarkkuus: GPS (0-50 m)
Materiaali rauta
Kotipaikka Belfast
Uppoamisaika 6.8.1933
Uppoamispaikka Luvia, avomeri

Pituus n. 42 m
Leveys 7.7 m

Pohjan syvyys 55 m


Laatijat Seppo Salonen