Coolaroo |
|
|
|
Tyyppi: jäähdytyslaiva Joulukuun 12. päivän yönä 1961 ajoi ruotsalainen jäähdytyslaiva Coolaroo Helsingin edustalla sijaitsevalle Gråskärsbådanin karille. Onnettomuus tapahtui heti luotsin jätettyä laivan Harmajan jälkeen. Alus poikkesi kurssistaan n.45 astetta ja joutui täydellä vauhdilla karikon vedenalaiselle osalle. Aluksesta vuosi runsaasti öljyä, koska kovan merenkäynnin takia aluksen polttoainetta ei kyetty pumppaamaan vieressä valmiina olleeseen tankkilaivaan. Paikalle lähetetyt laivat ottivat aluksi mukaansa 22 Coolaroon miehistön perheenjasentä, mutta pian myös loput laivaväestä. Myrsky katkaisi aluksen aivan keskilaivan komentosillan edestä ja keulaosa upposi. Keskilaiva ja peräosa olivat pinnalla vielä kolme vuotta ja pelastusyhtiö irrottikin siitä jäähdytyskoneiston, pääkoneet ja muita arvokkaita osia. Vakuutusyhtiöt tarjosivat hylkyä myytäväksi ja sen ostikin turkulainen romualan yritys. Sen jälkeen suunnattoman suuri hylky vaihtoi usein omistajaa ja päätyi lopulta helsinkiläiselle romusukeltajalle. Keskilaiva saatiin purettua pääosin vielä hylyn levätessä karilla, keula valui myöhemmin oikealle kyljelleen pohjaan. Lähistöllä oleva pääkone on aikoinaan myös kuulunut moottorilaiva Coolaroolle samoin kuin puukantinen peräosa sen vieressä. Ms Coolaroo oli Göteborgista kotoisin oleva 5650 dwt:n jäähdytyslaiva ja matkalla Helsingistä kohti Rostockia tyhjänä. Kesällä 1994 hylyllä sattui kuolemaan johtanut hukkumisonnettomuus. Tekstin laatinut Vaheri-Hyvärinen-Saari Lähdetiedot:
|
||
