Bditelnyj

Olet tässä Etusivu  > Laiva  > GPS (0-50 m) >  Bditelnyj

TORPEDOVENE BDITELNYJ’N TUHO

MIINOITUS
Ensimmäisen maailmansodan neljätenä vuonna, kesällä vuonna 1917, saksalaiset sukellusveneet keskittyivät toimimaan Pohjanlahdella. Tarkoitus oli tyrehdyttää kauppamerenkulku kokonaan. Laivueen 676 miinanlaskuvene UC58, jota komensi luutnantti Vesper, toimi alueella varsin menestyksekkäästi. Toukokuussa sukellusvene upotti 10 alusta ja heinäkuussa vielä yhden laivan.

Sukellusveneen aseistuksena oli torpedot ja tykki, mutta sen pääasiallinen tehtävä oli kuitenkin miinoitteiden laskeminen. Keulassa sijaitseviin miinakuiluihin mahtui kuhunkin kolme miinaa, eli yhteensä 18 miinaa. Laskutilanteessa miinat nostettiin veneen kannelle ja heivattiin siitä taavetilla veteen. Miina oli kiinnitetty ylösalaisin olevan pöydän tapaiseen telineeseen. Miina vajosi pohjaan ja tietyn ajan kuluttua kiinnityslaitteeseen asetettu suolapanos liukeni. Telineen jalat kaatuivat sivulle vapauttaen miinan, joka nousi kaapelin varassa ennalta-asetettuun syvyyteen.

Elokuussa luutnantti Vesperin sukellusvene laski kenenkään häiritsemättä, miinoitteen Outoorin edustalla kulkevalle rannikkoväylälle. Siinä ne saivat olla rauhassa aina marraskuun loppupuolelle.

LUOTSAUSMATKA
Marraskuun 27. päivä vuonna 1917 valkeni sumuisena ja koleana Luvian luotsiasemalla Pirskerissä. Aseman henkilökunta oli omissa askareissaan, samoin kuin saarella majaileva pieni venäläinen sotilasosasto. Aamupäivän aikana muuan pelastushinaaja Olly saapui saaren edustalle saadakseen luotsauksen Mäntyluotoon. Vanhempi luotsi Lindgren, joka oli yksin vuorossa, otti tehtävän vastaan.

Ennen lähtöään hän nosti salkoon merkkilipun, jotta lähisaaressa oleva nuorempi luotsi Holmerg tietäisi tulla luotsiasemalle päivystämään muita luotsauksen tarvitsijoita. Tuuli puhalsi eteläkaakosta noin 10 m/s, tihkusadetta. Lindgrenin luotsausmatka sujui tavanomaisesti. Matkan päätyttyä hän siirtyi Reposaaren luotsiasemalle odottamaan paluumatkaa Luvialle.

Iltapäivällä kuului yllättäen mereltä kumea räjähdys ja kohta koko saaren venäläinen sotilasosasto oli täydessä hälytystilassa. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut tietävän räjähdyksen syytä. Huhut laivan miinaanajosta alkoivat illanmittaan liikkua saarelaisten keskuudessa, mutta varmuutta asiasta ei saatu.

Seuraavana aamuna tuli eräs mies luotsiasemalle mukanaan tieto, että jokin sotalaiva olisi tuhoutunut merellä Outoorin luona ja että mukana olisi hukkunut luotseja. Luotsi Lindgren laski kahvikuppinsa pöydälle huolestuneen näköisenä, sillä oli hyvin todennäköistä että mukana olisi ollut hänen työtoverinsa. Itseasiassa hän oli siitä aivan varma.

SOTALAIVAN TUHO
Edellisenä päivänä oli nuorempi luotsi Holmberg ollut askareissaan kotisaarellaan lähellä luotsiasemaa, kun hän huomasi että aseman lipputankoon oli nostettu kutsulippu. Hän ilmoitti vaimolleen lähtevänsä asemalle päivystämään. Kohta Pirskeriin saavuttuaan hän näkikin sotalaivan lähestyvän luotsipaikkaa luotsilippu ylhäällä etelän suunnasta, Raumalta. Venäläiset sotilaat soutivat luotsin pienellä veneellä laivan luokse.

Soutumatkan aikana hän katseli sota-aluksen virtaviivaista muotoa. Sen harmaa runko oli matala ja pitkä. Kannella ei ollut montakaan rakennelmaa, vain komentosilta, kaksi savupiippua ja perän tulenjohtotorni. Luotsi ei paljoakaan aseista tiennyt, mutta tunnisti kuitenkin keulatykin ja kolme keskilaivassa olevaa yksittäistä pitkää putkea jotka olivat käännettyt laivan suuntaisesti, torpedoputket. Luotsi tavasi keulassa olevia kyrillisiä kirjaimia saamatta niistä kuitenkaan mitään tolkkua.

Aluksen kyljelle saavuttuaan, ennen kannelle kiipeämistä hän katsahti komentosillalle. Sieltä eräs mies heilautti kättään ja toivotti hänet tervetulleeksi. Luotsi vastasi ja tunnisti tervehtijän Ossi Nylundiksi, raumalaiseksi luotsiksi. Holmberg oli tyytyväinen, sillä tällä matkalla olisi ainakin tuttua juttuseuraa.

Pian sotalaivan konekäskynvälitin kilahti ja perän takaa kuohahti meri. Laiva lähti hitaasti liikkeelle jatkaen matkaa kohti pohjoista, jättäen venäläisten soutuveneen keikkumaan aalloille. Soutajat katselivat kun laiva katosi sumun sekaan.

Torpedoveneen kannella suomalaiset luotsit keskustelivat jokapäiväisistä asioista. Raumalainen luotsi oli päättänyt tulla Mäntyluotoon asti ja palata sieltä rautateitse takaisin Raumalle. Hän kertoi myös, että laivan nimi oli Bditelnyj, joka suomeksi tarkoitti valpasta. Keskustelun lomassa Holmerg antoi ohjeita laivan upseerille suunnanmuutoksista.

Torpedovene Bditelnyj oli rakennettu vuonna 1906 Saksassa. Laivan pituus oli 64 metriä ja leveys 7 metriä. Torpedoputkien ja tykkien lisäksi siinä oli myös miinanlaskukiskot kuudelletoista miinalle. Kaksirivisen trippelihöyrykoneen 6200 hevosvoimaa antoi laivalle huippunopeudeksi huimat 27 solmua. Bditelnyj oli luokkansa nimikkoalus ja sisaraluksia sillä oli seitsemän. Torpedovene kuului 7:een torpedovenedivisioonaan ja sen tehtävänä oli Turun ja Ahvenanmaan merialueiden valvonta.

Sotalaivan saavuttua kello 15 Outoorin kohdalle räjähti yllättäen miina komentosillan alla. Komentosillan kappaleet ja sillä olleet miehet lensivät mereen ja koko keulaosa hajosi säpäleiksi. Runko jatkoi liikettä ja painui veden alle peräosan kohotessa ylös vedestä. Se pysyi pinnalla kymmenisen minuuttia, kunnes se lopulta vajosi pinnan alle. Laivanjätteitä kellui hylyn ympärillä ja epätoivoiset miehet yrittivät pelastautua ainoaan vuotavaan pelastusveneeseen, joka oli säilynyt räjähdyksessä. Vain yhdeksän likomärkää matruusia selviytyi veneeseen. Kaikki muut, yli 50 miestä ja luotsit menehtyivät. Pelastusveneessä olijat alkoivat soutaa kohti Mäntyluotoa.

Satamassa oli räjähdys havaittu, mutta pelastustöiden aloittamisessa viivyteltiin usean tunnin ajan ennenkuin lähetettiin moottorivene Linda paikanpäälle. Syynä viivyttelyyn oli ehkä pelko siitä, että paikalla saattoi olla vielä sukellusvene joka vaani uusia uhreja. Kun Linda viimein saapui paikalle, havaittiin ainoastaan laivan jätteitä kelluvan vedessä. Moottoriveneeseen nostettiin puutanko jossa oli purjekangasriekale. Usean tunnin turhan etsimisen jälkeen vene palasi takaisin Mäntyluotoon.

Muutama päivä tapahtuman jälkeen onnettomuuspaikalle saapui kaksi venäläistä miinanraivaajavenettä. Ne olivat yli kymmenmetrisiä puisia veneitä, joiden keulassa oli konekiväärit. Niiden toimista ei ole tarkempaa tietoa, sillä toinen niistä ajoi miinaan ja syntyneessä räjähdyksessä molemmat veneet miehistöineen tuhoutuivat kokonaan.

Haaksirikon syyksi luultiin siihen aikaan sukellusveneen hyökkäystä tai kovan merenkäynnin takia liikkumaan päässeiden räjähdysaineiden räjähtämistä.

BDITELNYJN PELASTUSTYÖT
Ensimmäisen maailmasodan päättyminen, maamme itsenäistyminen ja sitä seurannut katkera kansalaissota painoivat sotalaivan kohtalon taka-alalle.

Suomen vesille, varsinkin Helsingin ja Hangon edustalle oli uponnut useita vieramaalaisia sota-aluksia joiden pelastustöitä varten oli perustettu Sotasaaliskeskuskomitean toimesta erillinen pelastusosasto. Tämän osaston toimesta kartoitettiin ne kohteet jotka oli kannattavaa nostaa. Osa hylyistä myytiin huutokaupassa yksityisille pelastusyhtiöille. Torpedovene Bditelnyjn hylky myytiin yhtiölle nimeltä Helsingin Meripelastustoimi Oy.

Heinäkuussa vuonna 1919 saapui mainitun yhtiön pelastuslaiva Martta Outoorin ulkopuolelle. Muutaman päivän trallaamisen jälkeen se löysi hylyn. Sukeltajat laskeutuivat hylyn luokse tutkimaan sen kuntoa. Laiva makasi pohjassa oikeinpäin mutta koko keulaosa aluksesta oli hävinnyt tyystin. Pelastustyöt keskittyivät sinä vuonna pääasiassa hylyn aseistuksen pelastamiseen. Pelastustyön kuluessa laivasta nostettiin mm. valonheittäjä, dynamo, rautavaijeria, köyttä, konekivääreitä, kaksi tykkiä ja kolme ampumavalmista torpedoa ym. pientä tavaraa.

Seuraavan kerran pelastusyhtiö saapui paikalle vuoden 1922 elokuussa, jolloin he saivat etsiä torpedovenettä monta päivää. Lopulta torpedovene löydettiin. Se oli kahdessa kappaleessa, joiden väli oli vuonna 1919 ollut noin 50 metriä, mutta nyt se oli noin yksi kilometri. Tällä kertaa pelastustyöt keskittyivät hylyn koneenosien ja arvometallin nostamiseen. Hylystä pelastettiin loppukesän aikana mm. sylinterin kannet, lauhdutin ja muuta pienempää kupari- ja pronssiromua. Sieltä räjäytettiin irti mm. kuparinen lauhduttaja, joka painoi noin kaksi tonnia. Kesän kuluessa hylystä nostettiin erilaisia arvometallisia koneenosia noin 8-10 tonnia. Torpedoveneen pelastustyöt lopetettiin syyskuussa 1922. Sen jälkeen hylky todettiin tyhjäksi ja se sai jäädä vetiseen hautaansa. Aluksessa ei katsottu enää olevan mitään pelastamisen arvoista.

Vuosikymmenten kuluessa sotalaivan kohtalo hautautui unohduksiin, muistuttaen olemassaolostaan aina silloin kun kalastajien verkkoihin tarttui jotain ruosteisia levynkappaleita joiden alkuperää ei enää kukaan muistanut. Kunnes Porin Urheilusukeltajat löysivät aluksen keulaosan heinäkuussa 1990 ja peräosan elokuussa.

21.12.1999, Seppo Salonen

Sukellukset Bditelnyjssä


Tekstin laatija Seppo Salonen

Lähdeluokittelu: GPS (0-50 m), Laiva
Tyyppi: torpedohävittäjä
Uponnut: 27.11.1917
Sijainti: Pori, Outoori


HYLKYTIEDOT


Koordinaatit 61° 33.080' N , 21° 24.610' E WGS84
Paikannustarkkuus: GPS (0-50 m)
Materiaali Teräs
Tyyppi torpedohävittäjä
Kotipaikka Pietari
Uppoamisaika 27.11.1917
Uppoamispaikka Pori, Outoori

Pituus 64 m
Leveys 7 m
Asento Pystyssä.
Minimisyvyys 13 m
Kunto Revitty hajalle pelastustöiden aikana 1920-luvun taitteessa. Kolme kattilaa ja kone linjassa. Paljon levyromua.

Pohjan syvyys 16 m
Pohjan laatu Hiekka ja kivikko
Näkyvyys 0-5 m

Muuta Ammuksia jäljellä hylyn peräosassa.

Laatijat Seppo Salonen